Siirrä muistiinpanot muistikorteille

LP41 Testaa oppimisesi muistikorteilla.

Testaa oppimisesi muistikorteilla.

Muistimme haluaa tallentaa vain MERKITYKSELLISTÄ tietoa.

Muistimme on kehittynyt muistamaan merkityksellisiä asioita. Merkityksettömät ja satunnaiset asiat eivät painu mieleemme muistia rasittamaan.

Nykyajan opiskelu on suurelta osin kielten sanojen, termien, fraasien, luetteloiden, henkilöiden nimien, vuosilukujen jne opettelemista. Näillä asioilla ei heti ole välitöntä merkitystä, joka saisi meidät muistamaan asian. Siksi näitä on opiskeltava kertaamalla. Tai oikeastaan testaamalla.

Alleviivaaminen / testaaminen

Tutkimuksissa alleviivausten kertaaminen on saanut vaatimattoman menetelmän maineen. 

Alleviivaa

Syy tähän on, että alleviiivausten lukeminen on passiivista.

Parempi menetelmä olisi itsensä kuulustelu / testaaminen muistikorteilla. Muistikorteilla ei vastausta näytetä heti. Siinä kortin etupuolella on kysymys. Vasta toisella puolella on vastaus. Opiskelija joutuu ponnistelemaan vastausta muistista etsiessään. Tämä ponnistelu vahvistaa oppimista valtavasti.

Silloin kun opiskeltava asia ei ole opittavissa ymmärtämällä, on ainoa keino kertaaminen.

Nykyisin tietokonepohjaiset sovellukset hoitavat kysymisen / testaamisen. Muistikorttien käyttö opiskelussa on jo lähes sata vuotta vanha idea, mutta käyttö on aktivoitumassa tietokonesovellusten myötä.

Muistikorttipohjainen oppiminen on yksi nopeimmin kasvavia alueita.  Googlaa ”flash cards in learning”. Kielten opiskelun sovelluksissa tekniikka on käytetty jo kymmenkunta vuotta. Muille alueille on syntymässä joukko uusia valmiita sovelluksia.

OPI KERTAAMALLA MUISTIKORTEILLA. 

SE ON TIETEELLISESTI TODISTETTU TEHOKKAIN TAPA OPPIA.

Katso IXL sivu. 

Valmiita korttipakkoja koululaisille.

Muistikortteja

Luonnollisin tapa hyödyntää muistikorttitekniikkaa on rakentaa itse muistiinpanoista muistikotit, joilla voi testata oppimistaan.

Unohtaminen

Tekniikka perustuu “Unohduskäyrän”  ymmärtämiseen.

Sen mukaan kertaaminen / testaaminen on aloitettava ennen kuin unohtaminen on tapahtunut ja kertaamista harvennetaan sitä mukaa kun toistot lisääntyvät. Kertaaminen ei tässä tekniikassa ole muistettavan asian läpi käymistä uudelleen ja uudelleen. Idea on, että sovellus aktivoi muistamistasi kysymyksillä, joiden vastauksia joudut kaivamaan muististasi jokaisella kertauksella.

Jaksotettu testaaminen

Kysyminen / testaaminen pitää olla älykkäästi jaksotettua. Se pitää tapahtua ensimmäisen kerran muutaman minuutin kuluessa ja seuraavina kertoina aina pidentyvin välein. Esimerkiksi 1 pv, 3 pv, 7 pv, 14 pv jne. Jotta sovellus voisi testata osaamistasi, on siihen tietysti syötettävä:

  • KYSYMYS / KÄSITE
    • ja
  • VASTAUS

Se ehkä tuntuu työläältä. Kun kirjoitat kysymyksen ja vastauksen, olet jo aloittanut muistiin painamisen prosessin. Se vaivanäkö kannattaa.

Tämä toimii, koska

  • -mieleen palauttaminen syventää muistamista monin verroin enemmän kuin monotoninen kertaaminen.
  • -aikaa käytät tässä menetelmässä vain niiden asioiden kertaamiseen, joita et vielä muistanut. Sovellus kysyy miten hyvin muistit.

Muistikorttipohjainen kertaaminen eroaa tavallisesta kertaamisesta siinä, että kertaaminen on:

  • Ajastettua
  • Automaattista
  • Älykästä (ei kerrata hyvin muistettuja asioita)
  • Kaksisuuntaista
  • Mobiilia ja joustavaa
  • Sisältää tehosteita, kuten kuvia, ääntä, videoita jne.

Voit luoda kortit itse kuten haluat kirjoista, luennoista jne.

Katso video 

Muistikortit videokuva

Oppaani kuljettaa sinut käyttämään MUISTIKORTTITEKNIIKKAA oikealla tavalla.

Oppimisessa ja opiskelussa tylsin vaihe on LUETUN KERTAAMINEN. Se luisuu helposti monotoniaksi, josta ei lopulta tartu juuri mitään muistiin. Mitä paremmin muistat, sitä harvemmin sovellus testaa sinua. Tämä tekniikka on todettu tieteellisissä tutkimuksissa tehokkaimmaksi.

Opi siis kertaamaan muistikorteilla. Oppaani kuljettaa sinut käyttämään tekniikkaa oikealla tavalla.

Kertaaminen Anki muistikorteilla   Muistiinpanojen teko Anki muistikorteilla

Muistikortit muistin tueksi
Opiskele mitä tahansa ja kertaa muistikorteilla

Parhaat oppimisen menetelmat

 

 

 

 

 

 

 

 

Muistikortit

 
Jaa tämä kavereille