Kirjoitettu

Muistin kömmähdykset

Hajamielinen

Muistin kömmähdykset ovat kiusallisia, mutta yleensä harmittomia.

Iästämme riippumatta muistimme pettää silloin tällöin. Iän mukana tietysti useammin. Nämä eivät ole merkkejä muistisairaudesta tai “huonosta muistista”, vaan pikemminkin aivojen valikoivasta toiminnasta. Aivomme ovat kehittyneet muistamaan vain merkityksellisiä tai usein toistuvia asioita. Asia, joka tapahtumahetkellä näyttää merkityksettömältä johtaa siihen, että emme kiinnitä siihen huomiota. Myöhemmin emme voi sitä muistaa, koska emme edes painaneet sitä muistiin.

Muistin häviäminen

Aivot puhdistavat muistin tarpeettomasta painolastista. Hermopolku tietoon, jota emme ole käyttäneet aikoihin heikkenee ajan myötä ja lopulta katkeaa. Tällä tavalla ihmiset, joita emme ole aikoihin nähneet “menettävät nimensä” muistissamme. Yleensä kasvot säilyvät hyvin muistissamme, mutta nimet katoavat “tarpeettomina”.

Hajamielisyys

Emme aina havannoi asioita riittävän tarkasti muistaaksemme, koska ajatuksemme on muualla. Aivomme ja muistimme valikoi kiinnostuksen kohteensa. Siksi asia, jonka koimme, häviää muistista, jos emme kiinnittäneet siihen huomiota. Emme löydä avaimia, jos emme kiinnittäneet huomiota siihen , mihin ne jätimme. Ongelma ei ollut muistissa, vaan keskittymisessämme. Tämän voi välttää luomalla rutiineja esim. laittamalla avaimet aina samaan paikkaan tai vitaminipurkin aina pöydälle, jossa nautit aamupalan.

Muistikatkos

Tiedät vastauksen kysymykseen tai tiedät muistavasi jonkun nimen, mutta se jää “kielen päälle”. Tämä tapahtuu varsinkin, jos joku antaa ensin väärän vihjeen. Muisti harhautuu silloin tämän väärän vihjeen seuraan ja kadottaa vastauksen, jonka olisi muistanut ilman harhaan johtavaa vihjettä. Iän mukana näitä sattuu enemmän. Tämäkin on normaali vaaraton kömmähdys.

Ajatuksen omiminen

Uskot jonkun ajatuksen olevan omasi, vaikka oletkin kuullut sen muualta. Säveltäjä “varastaa” melodian toiselta. Keksijä yrittää patentoida keksinnön, jonka joku toinen on jo patentoinut.

Muistikuvan värittyminen

Henkilökohtaiset mieltymykset tai tunnetila saa tapahtuman muistikuvan vääristymään tai ainakin värittymään. Useita henkilöitä on tuomittu rikoksesta todistajalausunnon perusteella, vaikka ovat olleet syyttömiä. Jonkun toisen henkilön väite tai mielipide on vääristänyt todistajan muistikuvan. Tämän vuoksi lasten todistamisia ei yleensä huomioida.

Kiusaavat / traumaattiset muistot

Joskus ei muistoista pääse eroon, vaikka haluaisi. Tämä kiusaa varsinkin masennukseen taipuvia ihmisiä. Myös henkilöillä, joilla on ollut voimakas traumaattinen kokemus, saattaa trauma jäädä päälle.

Mikään edellä mainituista ei ole merkki muistisairaudesta ei edes heikkenevästä muistista. Ne ovat terveiden aivojen luontaista käyttäytymistä.

Logo 27032017

 
Jaa tämä kavereille
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *