Siirry suoraan sisältöön

Olen huonomuistinen

Olen huonomuistinen. Luulevat monet.

En usko, että olet huonomuistinen. Vika ei ole muistissasi. Et vain painanut asiaa muistiisi kunnolla. Et keskittynyt valitsemaan sopivaa tapaa painaa asia mieleesi.

 

Ajatellaanpa, että pitää muistaa: Koillisväylän löysi suomalaissyntyinen Adolf Nordenskiöld, joka purjehti Vega-aluksella pohjoisilla merillä vuonna 1878.

Jos luit kirjasta tuon lauseen ja jatkoit välittömästi eteenpäin, et voi muistaa sitä, koska et ehtinyt painaa sitä mieleesi. Mieleen painaminen edellyttää tiedon läpikäyntiä mielessä, niin, että niille syntyy merkitys ja liittymiä muihin aivoissasi oleviin tietoihin.

Muistettavia asioita on:

  • Koillisväylä
  • Nordenskjöld
  • 1878
  • Vega laiva

Merkitys: Koillisväylää etsittiin tarkoituksella löytää lyhempi meritie Aasiaan pohjoisnavan lähellä  kulkevaa merireittiä kulkien.

Koillisväylä on pohjoinen merireitti Aasiaan
Koillisväylä on pohjoinen merireitti Aasiaan

Nimen muistaminen: Norden tarkoittaa pohjoista ja skjöld kilpeä. Voisi ajatella, että nimi tarkoittaa pohjoisen kilpeä, joka esti purjehtimasta Aasiaan pohjoista reittiä

1878

  • Vuosiluku on varsin myöhäinen. Melkein 1900 luvulla.
  • Syy tähän oli, että purjehtiminen oli mahdollista vain lyhyen ajan vuodesta, kun valtaosan vuodesta reitti oli jäässä.
  • Puisella laivalla oli vaarallista purjehtia, koska jäävuoret rikkoivat ne helposti
  • Kolumbus oli purjehtinut Ameriikkaan 1492. jo 400 vuotta aiemmin.
  • Jos opettelet numerojen muistamista sanoina ja kuvina, voit muistaa vuosiluvun sanoista “toivo” “kaivo” ( 18=toivo ja 78=kaivo ). Ajattele, että reitin löytäminen oli toivo kaivo

Vega laiva:

Vega on pohjolan kirkkaimpia tähtiä. Se näkyi vain kesällä, jolloin koillisväylällä purjehtiminen oli mahdollista. Ilman moottoria reitin käyttö olisi ollut liian hidasta ja laiva olisi joutunut jäihin talven koittaessa.

Vega oli puurakenteinen purjelaiva, jossa oli höyrymoottori apuvoimana.

Toinen tapa on kerrata tietoa riittävän usein ja aloittaa kertaus ennen kuin se on hävinnyt muistista. Tällaista tietoa kannattaa opetella muistamaan muistikorttisovelluksilla.

Tee muistikortit:

  • KYSYMYS: Mikä on koillisväylä ?
  • VASTAUS: Merireitti Euroopasta Aasiaan Pohjoisnavan lähellä
  • KYSYMYS: Kuka löysi kolillisväylän?
  • VASTAUS: Nordenskjöld
  • KYSYMYS: Mitä tarkoittaa Nordenskjöld ?
  • VASTAUS: Pohjoinen kilpi
  • KYSYMYS: Milloin Nordenskjöld löysi koillisväylän ?
  • VASTAUS: 1878
  • KYSYMYS: Miksi koillisväylä löydettiin niin myöhään ?
  • VASTAUS: Meri oli jäässä valtaosan vuodesta
  • KYSYMYS: Mikä oli laivan nimi ?
  • VASTAUS: Vega ( kesätaivaan kirkkain tähti )

Voit sanoa, että olipa työlästä. Aikaa tuohon ei kulunut kuin 5 minuuttia. Ilman työtä et pysty painamaan mieleesi tällaisia asioita.

Vieraiden kielten sanat

Opettele käyttämällä ilmaisia muistikorttiohjelmia:

Katso tällä sivustolla ”Kielten oppiminen

  • Haluasin lasillisen appelsiinimehua
  • QUISIERA UNA VASO DE NARANJA POR FAVOR
  • Minulla on kaksi poikaa
  • TENGO DOS HIJOS
  • Haluaisin vettä ja kahvin,
  • QUISERA UNA AGUA Y UN CAFÉ POR FAVOR
  • En tiedä kuka hän on
  • NO SE QUEN ES
  • En halua viiniä
  • NO ME GUSTA EL VINO

Vieraita kieliä pitää opetella lukemalla, kuuntelemalla ja puhumalla.

Toistokertoja pitää olla paljon

Luettelot

Luetteloiden oppiminen edellyttää yleensä paljon kertaamista.

Jos onnistut pukemaan luettelon riimiksi tai hyräilemään sen tutun laulun sävelellä, pääset paljon helpommalla.

Joskus voit luettelon tallettaa muistipaikkoihin

Vie listan sisältö kukin erä omaan muistipaikkaan ( esim. huoneeseen kotona )

Sitten luot tarinan kulkemalla huoneesta toiseen 

Muistipaikka

Numerot ja luvut

Opettele vuosilukuja, pankkitunnuksia, salasanoja, ovikoodeja ym.

Ainoa hyvä tapa näille on koodata numerot sanoiksi ja sanat kuviksi ( siis vain substantiivit )

Opit numerojen koodaamisen sanoiksi muutamassa tunnissa.

Muuta numerot sanoiksi ja kuviksi

Opettele nimiä

  • On helpompaa muistaa nimi “Istuva Härkä” kuin Matti Manninen.
  • Istuva Härkä on mahdollista nähdä kuvana. Sillä on myös merkitys esimerkiksi ravintona.
  • Nieminen tai Lahtinen on helpompi muistaa kuin Manninen, koska edellisillä on merkitys.
  • Voit kuitenkin hiukan helpottaa nimien oppimista:
  • Kun puristat Matti Mannisen kättä ja hän sanoo nimensä, kysy
  • “Anteeksi kuinka”. Silloin hän toistaa nimensä.
  • On ok, että sinä vielä toistat sen ääneen “Matti Manninen” tai vain mielessäsi
  • Katsele häntä ja toista mielessäsi “Hän on Matti Manninen”
  • Näin sait jo 4 toistoa
  • Jos sinun olisi muistettava luokan, kurssin, seuran ym jäseniä,
  • Kirjoita nimet muistikorteille ja yritä kunkin nimen kohdalla muistella minkä näköinen henkilö hän oli:
  • kasvot, tukka vaatteet, pituus, paino, puhetyyli

Jaa muillekin