Posted on 3 kommenttia

Yksi ateria päivässä muistin tueksi.

Foodplate 6

Yksi ateria päivässä kirkastaa järjen.

Netin terveysala maailmalla kuhisee ajatuksesta syödä vain yksi ateria päivässä eikä yhtään välipalaa.

Ideana on luopua kolmesta ateriasta ja välipaloista sekä antaa elimistölle aikaa levätä ja suorittaa siäisiä puhdistusoperaatioita.

Insuliini.

Jokainen ateria ja välipala saa veren sokerit koholle. Maksa ja haima joutuvat jatkuvasti koville erittäessään insuliinia ja ruoansulatusnesteitä ja siivoamaan haitalliset aineet pois verenkierrosta. Insuliini huolehtii, ettei sokeritaso veressä ei nousisi vaarallisen korkeaksi. Jatkuva insuliinin eritys johtaa helposti insuliiniresistenssiin ja kakkostyypin diabetekseen. Ne taas ovat riskitekijöitä Alzheimerin ja Parkinsonin taudeille.

Insuliinireaktion aikana sokereita poistetaan verestä ja tallennetaan rasvana kudoksiin glukoosivarastojen täytyttyä. Samanaikaisesti elimistön rasvavarastoja ei voida käyttää energiaksi. Rasvavarastoja voidaan käyttää energiaksi vasta 8-12 tunnin päästä edellisestä ateriasta, kun insuliini on poistunut verestä.

Aivot.

Aivoille 16-18 tunnin paasto päivittäin tai muutamana päivänä viikossa antaa mahdollisuuden puhdistautua viallisista soluista ja partikkeleista. Tämä on tärkeää aivoille, jonne normaali kehon immuunipuolustus ei yllä. Aivot puhdistuvat kuolleista ja sairaista soluista vain nukkuessamme tai kun edellisestä ateriasta on kulunut jo 8-12 tuntia ja koko keho on siirtynyt käyttämään rasvavarastoja energiaksi. Lähes kaikkien eliöiden elimistö on sopeutunut niukkaan ravintoon kierrättämällä ensin elimistöön kertyneet kuolleet, vialliset ja sairaat solut terveiden ravinnoksi ja rakennusaineiksi ja käyttämällä vasta sitten kehon energiavarastoja. Niukan ravinnon kylmä tai kuiva vuodenaika on siis ollut jopa terveydelle eduksi.

Paastot.

Pitkiin paastojaksoihin taas elimistö reagoi hidastamalla aineenvaihduntaa, niin että keho selviytyy niukemmalla ravinnolla. Laihduttajalle tämä on tietysti painajainen, kun elimistö suojelee kerättyjä rasvavarastoja sen sijaan että käyttäisi niitä. Lyhyet pätkäpaastot poistavat tämän ongelman.

Jos käytät paastojuomana kasvismehuja ja smoothieita, estät solujen kierrätystoiminnon (autofagia) käynnistymisen. Hiilihydraatit ja proteiinit saavat pienissäkin määrissä insuliinreaktion käyntiin. Insuliini estää autofagian toiminnan.

Pätkäpaasto

Pätkäpaasto (intermittent fasting) tuli tunnetuksi 5-2 dieetistä. Vuonna 2016 Nobel palkinnon sai japanilainen Ohsumi solujen kierrätysmenetelmän selvittämisestä. Hänen tutkimuksensa selvittivät miten, erityisesti aivot kierrättävät sairaat ja kuolleet solut terveiden energiaksi ja rakennusaineiksi.

Solujen uusiokäyttö eli autofagia käynnistyy vain, kun keho on rasvavarastoja polttavassa moodissa eli ketoosissa. Tähän ei tarvita ketogeenistä dieettiä. Riittää, että ollaan silloin tällöin ilman ravintoa niin kauan että keho siirtyy käyttämään rasvavarastoja energiaksi.

2018 julkistettu tutkimus (MIT’s Koch Institute for Integrative Cancer Research) osoitti vuorokaudenkin paaston kaksinkertaistavan kasvuhormonien ja kantasolujen tuotannon koe-eläimillä.

Yksi ateria päivässä.

16-18 tunnin pätkäpaastojen toteuttamiseen ei välttämättä tarvita siirtymistä yhteen ateriaan päivässä. Voidaan hyvin nauttia kaksikin ateriaa, kunhan ne sovitetaan 6-8 tunnin syömisikkunaan. Riittää, kun jätetään aamupala pois vaikka vain muutamana päivänä viikossa. Useimmille tämä muutos ei ole ollenkaan vaikeaa. Ensin pitää kuitenkin opetella jättämään kaikki välipalat pois. Sen jälkeen aamupalan pois jättäminen silloin tällöin ei ole ongelma.

Nälkä pitää terävänä.

On yleinen käsitys, että tehokas suoriutuminen edellyttää täyttä vatsaa ja riittävästi energiaa. Luonnossa eläimet eivät saalista täydellä vatsalla. Kaikki olennot ovat terävimmillään, kun vatsa on tyhjä. Kun vatsa kurnii, on keksittävä keinot löytää ravintoa. Tällöin aistit ovat terävimmillään ja aivot toimivat ketterästi. Opiskelu tai työpäivä sujuu tehokkaammin, kun syöt vasta illan suussa ja päivällä olet pienessä nälässä. Groningenin yliopiston tutkimus Hollannissa todisti aivojen puolustussolujen aktivoituvan paaston aikana ja puhdistavan aivoja sinne kertyneistä toimimattomista partikkeleista, mikä tehosti aivojen toimintaa.

Aivosi ohjaavat sinua

Lautasmalli

Kun syö vain yhden aterian päivässä, pitää lautasella olla kunnon ruokaa, mieluummin luomua. Vihreälehtisiä vihanneksia, yrttejä, kurkkua, tomaattia, kukka-, parsa- ja keräkaaleja. Kotimaista riistaa, villiä kalaa ja luomulaatuista, laiduntavia nautoja, lampaita ja kanoja. Rasvaa pitää lisätä ruokavalioon, jotta kaloritarve täyttyy (oliiviöljy, kookosöljy ja voi). Kasvismehut pysäyttävät koko prosessin. Älä siis käytä niitä pätkäpaaston aikana.

Lue lisää.

Kompakti kirja Logan Wolf, Autophagy

Dr.Berg video; Intermittent fasting (yli 6,5 milj.katselua)

Dr.Berg video; Autophagy

Katso lisää blogistani

Advertisements
Jaa tämä kavereille

3 thoughts on “Yksi ateria päivässä muistin tueksi.

  1. Hyvä artikkeli. Tätä olen noudattanut ja jatkan. Voin hyvin.

  2. Pätkäpaastolla on positiivisia vaikutuksia aivotoiminnan lisäksi moniin kroonisiin sairauksiin. Mites ikäihmiset joita uhkaa sarkopenia eli lihaskato. Paasto laihduttaa. Itse olen ikääntynyt enkä haluaisi yhtään laihtua enkä menettää lihaksia.

    Haluaisi kokeilla kirkastuvatko aivoni.

    Pirkko

    1. Paasto laihduttaa helposti. Jos lisäät ateriaasi reilusti hyvää rasvaa, saat tarvittavan kalorimäärän kasaan. Oliiviöljy, kookosöljy, voi, kerma, pähkinät, avokado.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.