Karaistuminen
Tiede on lisännyt elinikäämme kymmenillä vuosilla lääkkeiden, antibiottien, rokotusten ja kirurgian ansiosta. Yleisen hygienian parantuminen on mahdollistanut elämämme taajaan asutuissa yhteisöissä.
Ihminen, niin kuin kaikki muutkin maapallon eliöt, ovat kehittyneet selviytymään vaikeista olosuhteista, kuumasta, kylmästä, nälästä, bakteereista, pedoista jne.
Ihminen, kuten mutkaan eliöt, eivät ole ole kehittyneet sopeutumaan yltäkylläisyydestä ja helposta elämästä.

Itse asiassa kaikki maapallon eliöt ovat karaistuneet sopeutumaan vaikeisiin olosuhteisiin siinä määrin, että ne ovat jopa riippuvaisia säännöllisesti toistuvista haasteista. Erityisesti fyysisestä rasituksesta ja ajoittaisesta ravinnon puutteesta. Kaikki eliöt ovat sopeutuneet vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluun. Ne ovat säädelleet ravinnon saantiamme.
Me kaikki tiedämme, että lihaksemme kasvavat käyttämällä. Ne itse asiassa surkastuvat ellemme käytä niitä riittävästi.
Immuunipuolustuksemme oppii puolustautumaan bakteereja ja myrkyllisiä aineita vastaan vain kohtaamalla ne ja oppimalla. Liiallinen suojautuminen veltostuttaa immuunipuolustuksen.
Me opimme taitoja vain harjoittelemalla, emme lekottelemalla.
Kaikki aistimme vaativat jatkuvaa käyttämistä, jotta ne pysyisivät toimintakunnossa.
Hormeesi.
Tiedemaailmassa aktivoivasta ärsytyksestä / haasteesta käytetään nimitystä hormeesi. Se on reaktio, jolla elimistömme puolustautuu ulkopuolista stressitekijää vastaan. Se on vastareaktio lyhytaikaiselle ärsykkeelle ja valmistaa kehoa uusia hyökkäyksiä vastaan.
Kirjoituksen sisältö:
- Karaistuminen
- Elintoimintomme ovat riippuvaisia haasteista
- Tämän päivän nuoret
- Ravinto
- Nuoruuskoodi kirja
Lue lisää ja liity jäseneksi
Oletko jo jäsen?
Kirjaudu sisään